Ilmajoella Jäpinkylässä toimiva Jäpinperä Oy tuottaa naudanlihaa, ja tahtipuikkoja heiluttavat yrittäjäpariskunta Päivi ja Jari Paulasaari. Kasvisruoan suosiosta puhutaan paljon, mutta syödäänkö Suomessa enemmän vai vähemmän lihaa kuin aiemmin? Työssään viihtyvät yrittäjät kertovat oman kokemuksensa ja avaavat tilan toimintaa.
Päivi ja Jari Paulasaari pyörittävät Jäpinperä Oy - yritystä Ilmajoen tilallaan.
Kun haen netistä tietoa vegetarismista ja sen suosiosta, eri lähteet antavat ymmärtää, että kasvisruokailijoiden määrä on ollut nousussa jo useampia vuosia. Kun katson ympärilläni olevien ihmisten ruokakulttuuria, on joukossa toki vegetaristeja sekä vegaaneja, mutta kyllä liha kuuluu suuremman joukon ruokavalioon. Kasvisruoan suosion nousu ei tässä otannassa nouse mitenkään selkeästi esiin.
Minun ruokavaliooni liha kuuluu, ja minua kiinnostaa useampikin asia tähän tuotantosuuntaan liittyen. Mikä on lihantuotannon tekijöiden kokemus lihan kulutuksesta Suomessa? Miten eläimiä lihantuotantoon kasvattava suurtila toimii? Mitä kuluttajana olisi hyvä ottaa huomioon lihatuotteita valitessa? Tällä kertaa lähdin hakemaan vastauksia kysymyksiini Ilmajoelle.
Paulasaaret löysivät naudanlihantuotannosta suunnan tilalleen
Suurtilan navettoihin mahtuu lähes tuhat nautaa.
Ilmajoen Jäpinkylässä sijaitseva tila on Jari Paulasaaren kotitila. Siellä oli kasvatettu lypsylehmiä useiden vuosikymmenien ajan. Jari osti tilan vaimonsa Päivin kanssa vuonna 2013, jolloin tilanpidossa tapahtui sukupolven vaihdos. Muutoksen jälkeen navetassa oli alkuun lypsylehmiä jonkin aikaa, mutta taustalla oli ajatus, että toiminta muutetaan naudanlihantuotantoon.
Vanha navetta oli jo ihan loppu siihen tarkoitukseen, niin jotain olis pitänyt tehdä, kertoo Jari toiminnan alkutaipaleesta.
Jari oli toiminut EU-tarkastajana elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa kymmenen vuoden ajan. ELY-keskuksessa työskentelyn myötä naudanlihantuotanto tuli Jarille tutuksi. Päivi puolestaan oli erikoistunut maitopuolelle, joka tuntui aikanaan omalta jutulta. Navetan uusiminen laittoi pariskunnan puntaroimaan suunnitelmiaan uusiksi, ja ratkaisu löytyi naudanlihantuotannon puolelta.
Se tuntui jotenkin niin isolta ruveta tekemään lypsykarjanavettaa, että lähdettiin ensin vähän varovaisesti liikkeelle ja kevyemmillä rakennuksilla. Sitten se riistäyty käsistä, Päivi nauraa.
Toiminnan alkaessa nautoja oli yhteensä noin seitsemänkymmentä, eli yhdeksäntoista lypsylehmää ja siihen nuorkarja sekä sonnit päälle. Nyt lypsylehmiä ei ole ollut muutamaan vuoteen, ja karjaa on arviolta yhdeksän ja puolisataa nautaa.
On siinä ollut aika kova rakennemuutos, Päivi myöntää.
Suurtilalla riittää töitä ympäri vuoden
Leolla on tekemistä saada vikkelät vasikat kiinni rauhoitusta varten ennen nupoutusta.
Normaali arkipäivä alkaa navettakierroksilla. Eläinten ruokia siirretään niiden ulottuville ja tarkistetaan, että yhdelläkään ei ole mitään hätää. Siitä työt jatkuvat appeenteolla. Muutamana päivänä viikossa siivotaan lannat ja kuivitetaan karsinat. Lisäksi hommiin kuuluu eläintensiirtoa.
Vasikoitten kanssa mä käyn katsomassa, että kaikki on käyneet juomassa ja sen jälkeen käyn karsinakohtaisesti joka eläimen läpi, että ovat terveinä. Jos joku on sairastunut ja vaatii toimenpiteitä, niin sitten hoidan ne, kertoo Päivi.
Arkirutiinien lisäksi eläintenhoitoon kuuluu eläinlääkärin käynnit parin kuukauden välein. Käynteihin kuuluu terveydenhuoltoon liittyviä toimia sekä vasikoiden nupoutus. Nupoutuksessa vasikoilta poltetaan sarvenaiheet. Vasikka rauhoitetaan toimenpidettä varten. Eläimen nukahdettua se saa kipulääkettä ja puudutusainetta ennen sarvenaiheiden polttamista. Nupoutus tehdään turvallisuussyistä, että eläimet eivät isompina aiheuttaisi sarvilla vahinkoa toisilleen tai niitä hoitaville ihmisille.
Sesonkiaikana lisäkuormitusta tuottavat peltotyöt. Kevät on Jarin mukaan vielä hieman helpompaa aikaa, mutta kesä on hektinen, koska se on sadonkorjuun aikaa.
Rehunteko on nautatilalla tärkeimpiä työtehtäviä. Sillä sitten ruokitaan karja talven ylitse, Päivi painottaa.
Työvoimaan kuuluu Jarin ja Päivin lisäksi yksi vakituinen ja yksi osa-aikainen työntekijä. Kesällä apuna on myös nuorisoa ja kiireisimpinä aikoina käytetään paljon urakoitsijoita. Talvella on hiljaisempaa ja töistä selvitään ilman lisäapua, mutta ei ne hommat silloinkaan koskaan lopu.
Talvella on vähemmän valoisaa aikaakin. Kesällä jaksaa tehdä paremmin, toteaa Päivi.
”Nauta on läjäytyvä laumaeläin”
Karkuteille päässyt eläin voisi seikkailla omille teilleen, mutta se hakeutuu lauman läheisyyteen.
Nauta on hyvin vahvasti laumaeläin ja se kuuluu myös saaliseläimiin. Nauta hakee laumasta turvaa ja voi erittäin huonosti, jos se on yksinään.
Olen keksinyt sellasen termin sille, että nauta on läjäytyvä laumaeläin. Ne pakkautuu aina samaan paikkaan, vaikka tilaa olisi, Päivi kertoo hymyillen.
Nautojen saavuttua terninä tilalle niitä pidetään alkuun pienemmissä ryhmissä. Seuraavassa vaiheessa laumassa on reilut sata eläintä. Isommassa laumassa eläimet ovat vain lyhyen aikaa, kunnes ne jaetaan karsinoittain maksimissaan kolmenkymmenen pään ryhmiin, joissa ne ovat loppuun asti. Karsinoissa oleviin laumoihin muodostuu selkeä laumahierakia. Kun arvojärjestys on vakiintunut, ei laumaa voi oikeastaan enää sekoittaa.
Hajottaa voi, laittaa eläimet erilleen, mutta uusia eläimiä ei voi isompien eläimien kohdalla laumaan laittaa. Siitä syntyy tappelu, levottomuutta ja tulee vahinkoja, Päivi selventää laumakäyttäytymistä.
Jos isompien joukossa joku on heikompi yksilö, joka on sairastunut tai loukkaantunut, joutuu se helposti muiden kiusattavaksi. Se on otettava laumasta erilleen, että ei tule suurempaa vahinkoa. Kiusatuiksi joutuneet laitetaan reilusti pienempien joukkoon. Junnujen kanssa ne pärjäävät, ja jos eläin on jollain tapaa puolikuntoinen, niin siellä se aktivoituu ja pysyy liikkeellä. Tällä tavalla eläin ei Jarin mukaan niin sanotusti masennu.
Jos sen naudan erottaisi omaan karsinaan, niin se ei kokemuksen perusteella auta niiden kuntoutumista, Päivi korostaa.
Teknologia toiminnan tukena
Nauta syö vuodessa noin 12 tonnia karkearehua.
Paulasaaret pitävät tilalla käyttämäänsä teknologiaa suhteellisen yksinkertaisena. Minulle on kuitenkin täysin uusi asia esimerkiksi vasikoiden juomakone, josta näkee vasikoiden juomakäyttäytymisen.
Jos joku on sairas ja jättänyt maitoa juomatta, tai on käynyt siellä juottoautomaatilla, mutta ei maita, niin sitten voi kyllä hälytyskellot soida. Sitä vasikkaa täytyy tarkemmin silloin seurata, että onko kenties sairastunut vai missä on vika, Päivi kertoo.
Juomakäyttäytymistä voi seurata kotikoneelta, mutta kyseessä on vain seurantajärjestelmä asioiden tarkistamista ja varmentamista varten. Tilalla on käytössä myös valvontakamerat. Navetan tapahtumia voi seurata missä vain, koska videon näkee kännykästä.
Sieltä on hyvä tarkastaa, että mikä on tilanne. Jos sonnit kovin pomppii, niin sitten siellä joku hätänä, sanoo Jari.
Erilaiset seurantajärjestelmät välittävät tiedon, jos navetalla on tarve lähteä käymään. Teknologia ei hoida ongelmatilanteita, se kuuluu ihmisten tehtäviin ja navetalla täytyy säännöllisesti käydä.
Peltopuolella on tullut traktoriin GPS-seurantaa ja automaattiohjausta, Jari lisää.
Niiden avulla viljeltävä peltoalue saadaan tarkasti käyttöön, joka tehostaa viljelyä. Kehittyvästä teknologiasta on siis paljon hyötyä, mutta ihmisen vastuulla työt viime kädessä ovat.
Jäpinperä Oy on Sellmanin tuottaja
Yrityksellä on useampia yhteistyökumppaneita. Pankki on luonnollisesti tärkeässä roolissa. ProAgrian asiantuntijoilta tulee hyödyllistä ruokintaneuvontaa. Urakoitsijoiden sekä muiden viljelijöiden kanssa tehdään yhteistyötä. Listaan mahtuu vielä kone- ja maatalouskaupat. Jari toteaa verkoston olevan laajan.
Tärkein yhteistyökumppani on Snellman. Toiminta Snellmanin kanssa toimii niin, että Snellman toimittaa tilalle vasikat ja tilalta menee sinne teuraat. Tässä yhteistyössä ei tilalla ole emolehmäkasvatusta. Pariskunta on viihtynyt hyvin tässä yhteistyössä. Heidän mielestään siellä kuunnellaan alkutuottajaa.
Mä olen sanonut aina, että se on sellanen pienisuuri firma. Tarpeeksi pieni, että voi olla mukautuvainen ja ihmisten kanssa on helppo olla tekemisissä, Päivi kuvailee.
Paulasaaret kokevat, että he pystyvät itse vaikuttamaan toimintaansa sopivasti, eikä Snellmanin suunnalta tule esimerkiksi mitään tiukkoja, toimintaa rajoittavia rajauksia tai määräyksiä. Ihmiset on helppo saada kiinni ja Päivi pitää myös siitä, että hän tuntee kaikki ulkonäöltä ja nimeltä.
Toisaalta ei ihan niin pieni firma, että se olisi sellaista näpertelyä, Päivi jatkaa vielä.
Lihankulutus ei ole katoamassa Suomesta
Luonnonvarakeskuksen mukaan lihaa kuluu Suomessa 80 kiloa henkilöä kohden.
Tällä hetkellä vasikoista on pulaa. Kasvatuspaikkoja on enemmän kuin miten vasikoita on tarjolla. Samalla kotimaisesta naudanlihasta on pulaa. Siihen ei yrittäjäpariskunnan mukaan ole muuta vastausta kuin emolehmätuotanto, jolle olisi kovasti tarvetta.
Kyllä siinä kaikenlaisen paineen alla saa työskennellä, mutta kuitenkin ihmiset syö joka päivä useamman aterian ja se ei lopu mihinkään. Jostain se ruoka pitää löytyä, Päivi toteaa.
Kasvisruoan suosion nousun myötä lihankulutuksen väheneminen ei ole alkutuottajan näkökulmasta koko totuus. Varmasti vegetarismin suosio on nousussa, mutta lihaa syödään Suomessa edelleen vakaasti.
Vaikka on paljon puhuttu, että lihankulutus on laskenut, niin ei se oikeasti mihinkään ole laskenut. Varsinkin naudanlihan kulutus on ollut tosi stabiili. Viime vuosina nousu on ollut kovaa ja nyt se on rauhoittunut. Ei ole kyllä laskenut, Jari kertoo lihantuottajan kokemuksesta.
Päivin mielestä jatkuvalla kasvattamisella ja määrän lisäämisellä ei ole merkitystä, kunhan kuluttajat panostaisivat laatuun ja arvostaisivat sitä enemmän, joka heijastuisi sitten lihan hintaan.
Siinä ei ole mitään mieltä, että mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman paljon. Se ei ole ekologisestikaan kestävää ja kannattavaa, eikä siinä ole järkeä. Vähän vaikka vähemmän, mutta laadukkaammin ja kotimaista. Ja siitä on sitten valmis maksamaan, painottaa Päivi.
Kotimaisen lihan eroja ulkomaiseen lihaan on monia. Jari korostaa Suomen salmonellavapautta, tuotteiden jäljitettävyyttä sekä antibioottien hillittyä käyttöä vain tarpeeseen. Eläimiä kohdellaan hyvin verrattuna moniin muihin maihin.
Sitten yleisesti se, että täällä pellot kasvaa puhdasta nurmea. Ei ole ympäristömyrkkyjä ja ilmansaasteita siihen malliin kuin jossain muualla ehkä on, Päivi lisää.
Tilan toiminnassa pelto kierrättää kaiken lannan, joka menee lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi. Osa menee myös viljatiloille. Se on Jarin mielestä kiertotaloutta parhaimmillaan; pellolta pöytään.
Lihansyönti Suomessa ei siis ole ruokakulttuurista mihinkään katomassa, mutta tärkeää on panostaa kotimaiseen. Suomalaisen lihan etuja ovat puhtaus, jäljitettävyys ja eettisyys. Pidetään nämä mielessä tulevilla ruokaostoksilla!
Elisa Leppilampi